Jos ihmisellä (opettajalla) on jostain syystä (siskoille voin joskus kertoa, miksi :P) iso laatikollinen hengareita käytettävissä, tilkkukaappi tursottaa ja innokkaita viitosia, voi ratkaisu olla vaikka tämännäköinen. Valmistui säilytin äidille lahjaksi ja ensi viikolla valmistuu monta lisää!Työskentely eteni niin, että ensin piirrettiin kaava open avustuksella (hengarin muoto huomioiden) ja valittiin materiaalit ja leikattiin ne kaavojen mukaan. Siksakit reunoihin, jonka jälkeen vetoketjun kiinnitys. Viimeiseksi etu- ja takakappaleet op:t vastakkain ja suoralla ompeleella yhteen (muista jättää vetoketju raolleen!). Käännettään oikeinpäin ja viimeistellään. Pujotetaan hengari paikoilleen.
Vielä ehtii valmiiksi toukokuun toiseksi sunnuntaiksi :)

Sain tämän ihastuttavan "Kuuntelevat korvat" grafiikanlehden meillä töissä paljon sijaisuuksia tehneeltä opiskelijalta. Sanna halusi antaa sen minulle kiitoksena ajasta, jonka olin käyttänyt hänen "oppilas-ongelmiensa" kuunteluun. Juurikaan aikaa minulta ei ollut mennyt, mutta olin kai pysähtynyt muutaman kerran ja kysynyt miten menee?
